Ajankohtaista_banneri

Ajankohtaista

Tutustu toimintaamme

Työ- ja päiväaikaisten toimintojen digiloikka -hanke käynnistyy yhteistyössä

Kirjoittanut: Live palvelut | 18.5.2020 13:30

Uusi hanke turvaamaan digitaalista osallisuutta

Uudenmaan liitto on myöntänyt rahoituksen Työ- ja päiväaikaisten toimintojen digiloikka -hanketta varten. Hanketta lähtevät toteuttamaan Helsingin ja Uudenmaan Näkövammaiset ry, Autismisäätiö, Kuntoutussäätiö, Live Palvelut ja Kehitysvammatuki 57 ry.

Hankkeessa kehitetään digipalveluita ja niissä tarvittavia valmiuksia kuntouttavan työtoiminnan, vammaisten henkilöiden työtoiminnan ja muiden päiväaikaisten toimintojen asiakkaille.

Hankkeen avulla voittoa tavoittelemattomat palveluntuottajat voivat kehittää toimintaansa niin, että he voivat uudistetuin menetelmin tuottaa monipuolisempia palveluita myös tulevaisuudessa. Hanke vastaa koronavirusepidemian aiheuttamaan haasteeseen tuottaa lakisääteisiä palveluita kaikkein heikoimmassa asemassa olevalle sosiaalihuollon asiakaskunnalle.

Aiheet: Digitalisaatio

Kirjoittanut Live palvelut

Live Palvelut on valmennus- ja asiantuntijatalo, jonka toiminta on keskittynyt erityistä tukea tarvitsevien työllistymiseen.

Jätä kommentti