Ajankohtaista_banneri

Ajankohtaista

Tutustu toimintaamme

Koto-SIB tutustuttaa maahanmuuttajat suomalaiseen yhteiskuntaan

Kirjoittanut: Live palvelut | 24.5.2019 12:42

Live Palvelut järjestää maahanmuuttajille vahvasti työelämälähtöistä Koto-SIB -kotoutumiskoulutusta, jonka tavoitteena on pikainen työllistyminen vain lyhyen valmennusjakson jälkeen. Kotoutumisessa tärkeässä asemassa on kielitaidon lisäksi myös suomalaisen yhteiskunnan tunteminen, siksi Koto-SIB -ryhmä tekee välillä erilaisia vierailuja esimerkiksi eduskuntataloon.

Kotouttamisen SIB on työ- ja elinkeinoministeriön hanke, jonka tavoitteena on työllistää jopa tuhansia maahanmuuttajia vuoden 2019 loppuun mennessä. Live Palvelut toimii hankkeessa yhtenä palveluntuottajista ja järjestää asiakkaille kotoutumiskoulutusta. Livessä valmennettavat osallistuvat puolet viikosta suomen kielen opetukseen, puolet työelämävalmennukseen ja työnhakukoulutukseen, jossa esimerkiksi laaditaan työhakemuksia ja etsitään sopivia työpaikkoja yhdessä työhönvalmentajan kanssa. Tavoitteena on, että valmennus kestäisi vain muutaman kuukauden, jonka jälkeen valmennettava työllistyisi. Työelämälähtöinen lähestymistapa on osoittautunut Livessä tuloksekkaaksi, sillä vuonna 2018 59 % ohjelman asiakkaista työllistyi, puolet heistä vakituiseen työsuhteeseen.

Eduskunta3

Suomalaisen yhteiskunnan ja poliittisen järjestelmän tunteminen on tärkeä osa kotoutumista. Siksi Liven Koto-SIB -ryhmä vieraili Arkadianmäellä tutustumassa eduskunnan toimintaan. Ryhmälle oli järjestetty selkosuomenkielinen esittely, jonka aikana he kiersivät tutustumassa eduskuntatalon historiaan ja toimintaan. Valmennettavilla oli myös mahdollisuus seurata katsojaparvelta eduskunnan perjantain täysistuntoa. Kierroksen lopuksi oli vuorossa vihreiden kansanedustajan Outi Alanko-Kahiluodon tapaaminen. Alanko-Kahiluoto kertoi valmennettaville työstään ja ryhmä sai esittää hänelle kysymyksiä eduskunnan toiminnasta ja kansanedustajan työstä. Keskustelu oli vilkasta ja kysymyksiä herätti muun muassa kansanedustajien työpäivien sisältö ja pituus.

Eduskunta10

Vierailulla oli mukana toistakymmentä maahanmuuttajaa useista eri kansallisuuksista.

- Osallistujien suomen kielen taso vaihteli suuresti, toisilta suomi sujui jo hyvin, kun taas toiset eivät osanneet kieltä vielä juurikaan. Se ei kuitenkaan haitannut, tämä on hyvä tapa oppia lisää ja se, mitä ei ymmärretty, käytiin yhdessä läpi, kertoo ryhmän työhönvalmentaja Iris Laaksonen.

Eduskunta11

Nibras sai Suomen kansalaisuuden

Irakilaiselta Nibras Aalsaadilta suomen kieli sujuu jo hyvin. Hän oli mukana Koto-SIB -ryhmässä muutaman kuukauden ajan ja osallistui kiinnostuneena mukaan eduskuntavierailulle. Vierailu oli hänen mielestään vaikuttava ja mielenkiintoinen. Nibras kysyi Outi Alanko-Kahiluodolta, pitävätkö kansanedustajat kesälomaa.

- Vaikka puhunkin suomea jo kohtuullisen hyvin, on suuressa joukossa välillä stressaavaa puhua, ja siksi kysyin vain yksinkertaisen kysymyksen. Jos kielitaitoni olisi parempi, olisin mielelläni kysellyt häneltä yksityiskohtaisempia kysymyksiä esimerkiksi hänen edustamastaan puolueesta tai mielipiteestään liittyen Saksan poliittiseen tilanteeseen, Nibras miettii.

Irakin Bagdadista kotoisin oleva Nibras saapui Suomeen turvapaikanhakijana vuonna 2014. Live Palveluiden koulutuksessa hän osallistui kolmena päivänä viikossa suomen kielen opetukseen, kahtena päivänä työnhakutunneille. Työnhakutunneilla he laativat Liven työhönvalmentajan kanssa työhakemuksia ja etsivät hänelle sopivia työpaikkoja. Nibrakselle erityisen tärkeää ohjelmassa oli muun ryhmän tuki.

- On hyvä, että minulla oli ryhmän aikana päivittäin paikka, minne mennä, sillä jos olen vain kotona, kielitaitoni rapistuu. Ryhmässä pääsin puhumaan suomea muiden ryhmäläisten kanssa. Ryhmässäni oli paljon ihmisiä eri maista, mikä on hyvä asia, koska samalla pääsin tutustumaan eri kulttuureihin ja erilaisiin ihmisiin.

Irakissa Nibras työskenteli valtiovarainministeriössä apulaisjohtajana henkilöstöhallinnollisissa tehtävissä. Suomessa hän on jo ehtinyt suorittaa ajokortin ja opiskella kokin tutkinnon, työkokemusta on kertynyt useista ravintola-alan harjoitteluista. Vuosien varrella Nibras on kotiutunut Suomeen melko hyvin, vaikka kokeekin välillä olevansa hieman yksinäinen. Tärkeintä olisi löytää työpaikka, joka auttaisi integroitumaan entistäkin paremmin osaksi yhteiskuntaa. Vaikka hän puhuu jo hyvin suomea, on työllistyminen tyssännyt usein kielimuuriin. Siksi hän on miettinyt myös vaihtoehtoisia tapoja työllistyä.

- Olen saanut Suomesta hiljattain taksiliikenneluvan. Sitä varten suoritin testin, johon opiskelin paikallistuntemusta ja jota varten kävimme Live Palveluiden työhönvalmentajan kanssa haastattelussa Suomen liikenneturvallisuusvirasto Trafissa. Koto-SIB -valmennus on edistänyt monella tapaa työllistymistäni, työhönvalmentajat ovat auttaneet esimerkiksi työhakemusten laatimisessa, mikä on hienoa, koska en kirjoita tällä hetkellä vielä kovin hyvin suomea.

Nyt Nibras etsii töitä taksialalta tai vaihtoehtoisesti ravintola-alalta. Aihetta juhlaan hänellä on taksiluvan suorittamisen lisäksi muutenkin, sillä Nibrakselle myönnettiin äskettäin Suomen kansalaisuus. Suomen passin myötä matkustelu helpottui ja hänelle tarjoutui esimerkiksi mahdollisuus tavata isäänsä, jota ei ole nähnyt yli kymmeneen vuoteen.

Eduskunta6

Kirjoittanut Live palvelut

Live Palvelut on valmennus- ja asiantuntijatalo, jonka toiminta on keskittynyt erityistä tukea tarvitsevien työllistymiseen.

Jätä kommentti

Uusimmat kirjoitukset

Tilaa